Sisu otteluisäntänä lauantaina 27.1.2024 klo 17.00 pelattavassa Titaanit -SaPKo jääkiekon Suomi-sarjan ottelussa.

17.1.2024

Yksi Sisun valtalajeja oli aikoinaan jääkiekko, jossa seura saavutti varsin hyvää menestystä 1960- ja -70 luvuilla. Sisu pelasi parhaimmillaan Suomisarjaa, joka oli tuon ajan toiseksi korkein sarjataso maassamme. Jääkiekko nieli kuitenkin valtavasti pienen seuran  resursseja ja siksi Sisun seurajohto, seuran jääkiekkotoimijat ja muutamat muut laji-ihmiset päättivät perustaa lajille oman seuran. Kauden 1973-74 lopussa Sisun jääkiekkotoiminta päättyi ja huhtikuussa 1974 edellä mainittu joukko perusti Karhulaan jääkiekkoilun erikoisseuran nimeltä Titaanit.

Titaanit, joka siis valmistautuu viettämään 50- vuotisjuhlavuottaan on näin ollen Sunilan Sisun ja sisulaisten  jälkeläinen. 

Seurojen arvokasta yhteistä historiaa kunnioittaakseen haluaa Sisu olla käynnistämässä Titaanien juhlavuoden vieton tämän otteluisännyyden muodossa.

Lauantaina 27.1.2024 pelattavassa Titaanit - SaPKo ottelussa Sisu näkyy ja kuuluu monin tavoin. 

Sisun viimeisen jääkiekkojoukkueen pelaajia on paikalla ottelun kunniavieraina. 

Titaanit kunnioittaa edeltäjäänsä pelaamalla ottelun Sisun retropelipaidoissa.

Sisulaisille on otteluun luonnollisesti vapaa pääsy. Lippuja peliin on saatavilla Pirtiltä ottelua edeltävällä viikolla seuran hallitusjäseniltä, samoin kuin ennen peliä jäähallin aulasta Sisun myyntipisteeltä.

Hallilla on myynnissä Sisun seura-asuja päivän hintaan, samoin kuin tilauksesta Sisun retropelipaitoja omalla nimellä ja numerolla varustettuna.

Kaikki joukolla mukaan jäähallin sinikeltaiseen iltaan!