Sisulaisille menestystä BC-luokan SM-kilpailuissa!

22.10.2021


Sunilan Sisun pöytätennis-jaosto osallistui kuuden miehen voimin Peräseinäjoella 16.–17. lokakuuta pelattuihin BC-luokan SM-kilpailuihin.

Sisua Peräseinäjoella mitellyissä SM-kilpailuissa edustivat Vesa Haapasalo, Jari Käki, Mika Kotoluoto, Heikki Tanhua, Kai Tammela ja Ville Husu.

Lauantaina pelatuissa B-luokan alkupooleissa voitot olivat tiukassa. Husu hävisi molemmat alkusarjan pelit 3-0. Tammela puolestaan haastoi hienosti pooliykkösen, mutta hävisi lopulta 3-2. Kaksi muuta peliä päättyivät Kain tappioon 3-0.

Kotoluoto otti eriä vastustajilta, mutta voittoon asti ne eivät tällä kertaa riittäneet, joten hänen tililleen kirjattiin tappiot kolmessa pelissä. Käki otti hienon voiton Kuopion pelaajasta, mutta jatkoon saakka se ei aivan riittänyt, kun kahdesta muusta pelistä tuli tappiot, jonka myötä Jarin kohtalona oli pudota piste-erolla jatkosta.

Haapasalo otti myös yhden voiton alkusarjassa, mutta se ei riittänyt jatkoon tällä kertaa. Tanhua nappasi niin ikään yhden voiton alkusarjassa, Heikin kohtalona oli myös pudota jatkosta pois, kun enempää voittoja ei tilille napsahtanut.

B-nelinpeliin osallistuivat Sisusta Kotoluoto–Tanhua-pari sekä Tammela parinaan Jari Homanen PT-2000 –seurasta.

Kotoluoto ja Tanhua etenivät poolista jatkoon toisena parina, hävittyään vain poolin ykkössijoitetulle parille. Tammelan ja Homasen ottelut puolestaan päättyivät kolmeen tappioon alkupoolissa, kun taas Kotoluodon ja Tanhuan matka tyssäsi lopulta ensimmäiselle Cup-kierrokselle.

Sunnuntaina pelattiin C-luokan mestaruuksista. Kotoluoto voitti oman alkupoolin, ottaen selkeät voitot kahdessa pelissä. Käki tilastoi tililleen yhden voiton, joten tie katkesi alkupooliin.

Husun kohtalo oli sama kuin edellisenä päivänä, vaikka nyt hänen tililleen kirjattiinkin kaksi voittoa alkupoolissa, mutta piste-ero ratkaisi eron toisen kilpailijan hyväksi ja pelit päättyivät näin ollen lyhyeen.

Haapasalo meni poolin ykkösenä jatkoon kahdella voitolla ja Tammela putosi jatkosta yhdellä hienolla voitolla.

Ensimmäisellä Cup-kierroksella Kotoluoto voitti Jukka Luttusen (Nu-Se) 3-0 ja Haapasalo kepitti Juhani Luttusen (Nu-Se) 3-1.

Toisella kierroksella Haapasalo voitti Daniel Tranin (TIP-70) 3-2 ja Kotoluoto hävisi oman pelinsä Jarkko Riskulle (KoKu) 3-2. Puolivälierän Haapasalo hävisi koko luokan voittaneelle Anna Gavrilovalle (PeTo) 3-1.

C-nelinpeliin Sisusta osallistuivat parit Husu–Kotoluoto sekä Haapasalo–Käki. Molemmat parit etenivät jatkoon omista alkupooleista toisena, hävittyään vain yhden pelin.

Ensimmäisellä Cup-kierroksella Husu ja Kotoluoto kohtasivat Ikolan veljekset (KoKu) voittaen heidät 3-1. Haapasalo ja Käki puolestaan hävisivät Kadar Ildikolle (MBF) ja Anna Gavrilovalle (PeTo) 3-2.

Puolivälierässä  Kotoluoto ja Husu voittivat Matti Vesaluoman (TIP-70) sekä Henri Pelkosen (PT Jyväskylä) 3-0. Välierä päätyi Kotoluoto–Husu-parilla tappioon 3-2 Mikael Jutilalle (Halex) ja Tomas Portinille (Hakex), jonka seurauksena Kotoluodolle ja Husulle lyötiin kaulaan C-luokan nelinpelin pronssimitalit!