Sunilan Pirtti – 120 vuotta!

3.5.2021

Sunilan Pirtti – 120 vuotta!
Sunilan Pirtti – 120 vuotta!



Sunilan Sisun omistama seuratalo Sunilan Pirtti saavuttaa tiistaina 4.5.2021 kunnioitettavan 120 vuoden iän.

Monen toiminnan tyyssijana tunnettu Pirtti on niin sanotun Vanhan Sunilan viimeinen pystyssä oleva rakennus ja samalla koko Karhulan alueen vanhimpia rakennuksia.

Aikoinaan palokunnantaloksi pystytetty rakennus toimi vuonna 1900 perustetun Sunilan vapaapalokunnan toimipisteenä ja tarjosi VPK-toiminnalle puitteet harjoitteisiin.

Sahakausi Sunilassa sai alkunsa jo 1800-luvun lopulla ja rakennuslupa itse talolle saatiin helmikuussa 1901. Talon harjakaisia vietettiin 4.5.1901, jonka jälkeen talon sisäosia viimeisteltiin loppuvuoden ajan käyttökuntoonsa.

Silloin Palokunnantalon nimellä kulkenut rakennus sai ensimmäiset iltamansa joulukuun 13. päivänä, jolloin ohjelmassa oli laulua, voimistelua, näytelmää ynnä muuta.

Seuranneina vuosikymmeninä talon käyttäjäkuntaan lukeutuivat VPK:n ohella Sunilan mies- ja naisvoimisteluseurat, paikallinen torvisoittokunta sekä kansakoulu, jonka voimistelu- ja veistotunnit pidettiin talolla.

Saha lopetti toimintansa vuonna 1928 ja hetkellisesti toiminta loppui talollakin melkein kokonaan, kunnes selluloosatehdasta alettiin rakentamaan vuonna 1936. Heti sen jälkeen Alvar Aalto suunnitteli vuosina 1937–1938 Palokunnantalon laajennuksen.

Kun samaan aikaan Sunila Oy:n henkilökunnan keskuudessa perustettiin oma urheiluseura, näkivät sekä Sunilan Sisu että uudistettu talo, nyt Pirtin nimellä oleva rakennus, uuden aikakautensa.

Näistä ajoista lähtien on Pirtin seinien sisällä harjoitettu monia urheilu- ja kulttuuriharrasteita: on ollut teatteripiiriä, marttatoimintaa, ensiapukursseja, häitä sekä hautajaisia, tansseja, yhtiön vuosijuhlia, Sunilan Sisun johtokunnan kokouksia, voimisteluharjoituksia, painonnostoa ja vaikka mitä.

Monelle nykypäivän sisulaiselle saattaa tulla yllätyksenä, että talo on kasvattanut SM-tason voimistelijoita, nyrkkeilijöitä ja painijoita, jotka aikoinaan väänsivät yläkerran painimolskilla tosissaan.

Voimakkaan toiminnan tyyssijana taloa jouduttiin kunnostamaan laajemmin vuosina 1969 ja 1981. Sittemmin varsin huonoon kuntoon ajautunut rakennus koki täysremontin vuodesta 2003 alkaen.

Tällä hetkellä, keväällä 2021, talon kunnostus on kohdistunut julkisivuremonttiin, joten sisätilat ovat vapaasti jäsenkunnan käytettävissä.